Kanat heräävät orsiltaan kukonlaulun
aikaan. Aamu alkaa ruokailulla, jonka jälkeen kanat
seurustelevat keskenään ja menevät omaan tahtiin pesiinsä munimaan.
Puolenpäivän aikaan, kun päivän työ on tehty, on aika
taas täyttää energiavarastoja. Eloisat ja liikkuvat kanat syövätkin
pitkin päivää, siksi on tärkeää, että puhdasta
vettä ja ruokaa on koko ajan saatavilla.
Iltapäivä kuluu kanojen luonteenomaisissa puuhissa kuten kuopsutellessa,
kylpiessä, orsille pyrähdellessä.
Kanalassamme on kukko pitämässä kanoille seuraa.
Illalla on aika nousta orsille yöunille. |